ZOO ja TRABELI
Toimittajhistahan ei koskaan tiedä. Toimittajishta! Niin että me katottiin että mikäs sille tuli. Se tipahti siitä jenkkiraudasta pihalle kuin pressimaailman Rambo. Kyyryssä ja taisteluvalmiina, kynä ojossa. Mun mielestä se kyllä levitteli käsiään niin kuin antautumisen merkiksi. Se ekana jalkautunut sinikello tuskin vilkaisi sitä, ei senttiäkään enempää. Se on pannut mut joskus rautoihin Kill Cityssä. Jaa. Sitä naamaa ei voi unohtaa. Mutta sitä ei ole näkynyt aikoihin. Se on Atarissa. Mitä sä puhut. Atarissa niin. Se on joku tietokonepeli. Meillä on treenit vielä tänään, muistakin se. Niin se Silli. Pensilli, oli poliisin nähdessään ravistellut kelloaan korvansa juuressa, tällä tavalla, ja yrittänyt näyttää kiireiseltä. Sitten se oli tullut meidän kanssa pamisemaan. Joskus toimittajatkin tajuu ajoissa, milloin ei kannata ruveta hanskaamaan. Ettei kande alkaa leveillä. Aika usein just ne tajuu sen ensimmäisenä. Nehän ei ole valmiita tappelemaan kuin illan viimeisestä tuopista. Joo, ne on viimeisenä lähdössä barrikadeilta, kun baaria suljetaan.
Se siinä oli kumma juttu, että skoude kehtas mennä suorilla istumaan toisen autoon. Se halus nähdä valehteliko se sille siitä bensan loppumisesta kesken kaiken. Niin mutta istua nyt toisen penkille. Ja tarttua toisen avaimiin. Tiedätkö sä että mä olin sillä hetkellä enemmän kuin valmis aktivismiin. Sä mitään ollut valmis. Skoude taisi ettiä huumeita sen autosta. Mulle kerrottiin että se naputteli vaan kojelaudan mittareita ja valitteli hajusta. Meidän hajusta vai? Ei, eikä liiman eikä maalin, vaan se jenkkirauta haisi. Vähän niin kuin Koalan keikkabussi? En kuule tiedä verrata, kun en ole ollut kuin toisessa ja siellä haiset ainoastaan sä. Ei olisi uskonut että niin siisti auto haisee. Siitä sun aktivismistasi sen verran, että arvaa mitä se baarimikko sanoi ihan ensimmäiseksi, mä kuulin sen kun Silli kertoi. Mitä se sanoi? Se sanoi ettei me olla sen kavereita, jotain siihen tyyliin, kun poliisi kysyi että onko nuo, tarkoitti meitä, sen kavereita, niin se kielsi. Juudas. Sitten se kysyi, se skoude, mitä sillä on kyydissä. Siinä kohtaa toimittaja imbesilli alkoi hysteerisesti nauraa. Joo ja se kysyi oliko kenelläkään kameraa. Joo, kysyi meiltä. Sitten se vilahti Ponu Expressin toimitukseen. Hakemaan sitä kameraa. Tai soppaa. No niin kai, ei kun se halus tallentaa sen, kun poliisi tajuaa Amerikan autoa ajavan jampan olevan viinatrokari. Voi se ollakin, aika ison lastin sellaisella saisi kärrättyä. Hei, aasi, sillä kertaa ainakin se oli tulossa handelista. Jaa mä luulin että se oli tulossa laivalta. Että mitä sä luulit? Puolasta, kun sillä oli pontikkaa. Sillä mitään pontikkaa ollut!
HUBERT ja KAMIKAZE
Ei ne ikinä oikein tahtoneet uskoa, että meiltä sai myös ruokaa. Mitä ruokaa me nyt tarvittaisiin,
pirillä täristellään menemään. Täytyy sanoa, että eräät meistä myös hieman näyttävät sellaisilta. Niiden mustavalkoisten käsityskykyjen mukaan meillä ei edelleenkään puuhattu muuta kuin brenkkua ja punkkia, ja hyvä on, ihan miten vain, meillä vain on sen lisäksi myös radioasema ja moottoripyöräkerho ja musiikkilehti ja sauna, ja sitten vielä catering.
Siihen hajoaa poliisi, ei vaan mahdu käsityskykyyn. Päässä pyörii pelkästään se yksi
mustavalkoraina, kun fakta on, että meistä löytyy nyanssieroja tarkempaankin eri alakulttuurien moninaisten kirjojen esittelyyn.
Kirjojen?
Olisi väärin kuulla, luulla, että jos tässä näkee joukon ihmisiä, niin me kaikki oltaisiin samanlaisia. Tosin meidän maailmankuvaan, joka on erilainen kaikilla, ja tätä haluaisin painottaa, ei kuulu
erotella ketään, me hyväksymme kaikki, siinä mielessä olemme samanlaisia ja yhdestä puusta, niin että jos kuulostaa ristiriitaiselta, niin ei ole. Siksi me olemme niin vaikea pala sulattaa ja muuten niellä.
Me mentiin auttamaan sitä. Sillä tavalla passiivisesti iholle mennen kuten Säde on meitä zentunneilla ohjeistanut. Oltiin kuitenkin huomattu, että se on monesti parempi keino kuin ruveta tappelemaan. Ei tällä ikää muutenkaan jaksa. Kolmekymmentä vee häämöttää ja sitten saa ruveta hakemaan pannuhuoneesta köyden paikkaa. Alkaa tulla tinki täyteen.
Kierähtää haitari nurkkaan.
Potkaistaan vimppa kulmuri.
Kauhalla vedetty niin saa lusikalla kaapia.
Me siis saadaan konserteissa ja missä niitä ihmisiä nyt kasapäin on, aika paljon enemmän aikaan jäätävällä rauhallisuudella, pelkällä läsnäololla. Saadaan ne sillä tavalla tajuamaan ettei meitä möyhennetä. Ettei olla mitään tyhjäpäitä vaikkei mitään sanottavaa olekaan, niille. Ei liioin
sanomaa. Sitä perää enää vanhat pierut.
Mene hakemaan ne safkat, me sanottiin ja vedettiin se meidän sekaan, meidän sisälle, ja ulos toisesta päästä, kuljetettiin pääovelle meidän keskellä ja tuupattiin ulos ovien lähellä, pidettiin ovea auki. Näytä niille, sanottiin. Voinko todistaa, se oli hokenut, saanko todistaa. Se tarkoitti niitä ruokia. Ja se poliisi oli niin kuin olisi saanut idean omasta päästään juuri hetki sitten, että mitäpä tosiaan, tiiättekö kuulkaa kaiffarit, että me tehdäänkin tässä sitten sillä lailla, että herra tässä hakee ne ruuat, ja me partnerin kanssa sillä välin vähän katsastetaan tätä molonjatketta. Se sai sillä jonkun naurunpyrskähdyksen aikaiseksi, sillä molollansa.
Partneri istui silloin vielä autossa ja puhui radiopuhelimeen.
Tai kaivoi muniaan.
TOIMINNANJOHTAJA VALENS
Aina jaksoi huvittaa, miten epäuskoiseksi niiden ilme kävi kun ne näkivät meidän keittiön. Jos
vähän karrikoidaan niin, niiden mielestä koko paikan olisi pitänyt näyttää samalta kuin ulkopuolelta, eli melkein olla niin kuin alkutekijöissään eli näyttää samalta kuin silloin kun meidän monitoimitalomme oli vielä asunnottomien alkoholistien yömaja. Ja tästähän nyt alkaa olla jo kohta kymmenen vuotta. Radioasemakin täytti vappuna viisi. Kunniakseni, jos saa tällä tavalla nostaa
hännän omaan korvaan, voin todeta, ja siitä on olemassa oikea sertifikaattikin Kouhon pukukaapissa, että keittiömme on läpäissyt kaikki testit, joihin me kykenemme vaikuttamaan, siisteyden puolesta kaikki on enemmän kuin paremmin, vain ilmastoinnista saattoi tulla jotain sanomista, mutta tämä ongelma koskee koko rakennusta ja sen eteen tulemme tekemään seuraavalla vuosineljänneksellä sen minkä pystymme ja rahat antavat myöden, mutta kuten sanottua keittiömme on samaa tasoa kuin esimerkiksi Meilahden sairaalan suurkeittiö, ja näin sen pitää ollakin pystyäksemme tyydyttämään eräiden maamme mittakaavassa merkittävien tuotantoyhtiöiden tarpeet, samoin kuin muiden, pienempien, tekijöiden vähäisemmät tarpeet, niin sanotusti numero ykkösen kategoriaan kuuluvan muonituksen, kuten juuri tässä tapauksessa hänen kuppilansa ruokahuollon kuten myös muiden kaltaistensa pienhiukkasten alkaen aina lennokkikerhoista ja päättyen kössiturnauksiin unohtamatta monia niin kutsuttuja aatteellisia yhdistyksiä, jotka ovat esimerkillisesti ryhtyneet tilaamaan ruokatarjoilunsa täältä meiltä päästäkseen näin osalliseksi aatteellisuudesta itsekin. Itse pidän suurimpana ja maailmanlaajuisesti merkittävimpänä tapauksena sitä, että kykenimme varsin vakuuttavalla tavalla huolehtimaan elokuvaohjaaja Kaurismäen järjestämän tilaisuuden, jossa oli mukana muiden vieraiden joukossa yhdysvaltalainen Jimmy Jarmusch, elokuvaohjaaja hänkin, suosittelen tutustumaan hänen tuotannostaan ainakin elokuvaan nimeltä Stranger than Paradise, joka pyörii tällä hetkellä Cinemassa, jota kanssani yhteisen osakuntataustan omaava priimusmoottori pyörittää vakuuttavalla pieteetillä ja samanlaisella sydämen palolla ja entusiasmilla kuin me
täällä teemme.
JANATUINEN
Natsikytällä oli hyvä ilme, kun se nyppäs sen jenkin pressunkulman auki. Tai ei sen ilme vielä
silloin ollut mikään muu kuin yrmeän sian. Mutta sitten niin, kun se oli kiskaissut pressun auki ja... Siitä irtosi joku messinkihela. Se mikä on siinä pressun reiässä mistä naru pujotetaan. Irtosi ja kilahti... Minä poimin sen. Hetkinen, tässähän se. Niin se ilme oli kyllä kuin sata markkaa, kun kyttä näki mitä autossa oli kuormana. Varmana ei ihan sillä hetkellä tajunnut mitä se edes näki. Niin että näki laatikoita vain. Mutta haistoi että tässä on vuosisadan koppa. Kun oli ne muutkin viinat. Kaksi kortsua, punainen ja vihreä. Yhteen kortsuun tuli namikalaisenmentävä hole. Joo, niin siinä kävi, menin vaan väärällä kädellä... Karahvivalkoviiniä... Ihan jees. Aioin ensin kutsua Mallun sillan alle... Mutta mitä persettä. Ei kun omaan huppuun. Ei voi pahoittaa mieltänsä jollei tiedä mitään.
KOUHO
Atula, tuus kattoon!
Muista niin tarkalleen mitä olin siinä tekemässä. Meidän puoleltahan ei näe muuta kuin länsiväylälle, sitä maisemaa tässä päivät pitkät. Joo, ei vaan, siinä kävi niin, että kun olin avaamassa ravintolapäällikölle sivuovea, jotta hän pääsee nenälleen kaatumatta lastaussillan kautta kantamaan mösöt autolleen, niin silloin se kuului.
Atula, tänne!
Uteliaisuus siinä heräsi, vaikka onhan niitä sukunimiä samanlaisia ties kuinka monella, nyt vain,
kun tiesi että poliiseja oli pihassa ja kun Rip käyttäytyi tavallistakin hermostuneemmin, jos saa sanoa, kuin sätkynukke, niin menin perässä, ja näin just silleen, kun Saabista vääntäytyi ulos pitkänhuiskea poliisi, lakki tietysti tiukasti päässä vaikka ulkona oli sata astetta lämmintä, ja lakin alta pursui kihara takatukka, ja silmien peittona oli aurinkolasit jollaisia käyttävät amerikkalaiset hävittäjälentäjät, mainoksissa. Moni tervehti sitä vähän niin kuin vanhaa tuttuaan, mutta sitten taas sillä lailla varoen, kun ei oikein enää tiennyt oliko se lintu vai kala. ”Pannaan rautoihin saman tien”, se sanoi vilkaistuaan mitä jenkin lavalla oli. Huulenheittäjä. Samaan aikaan Rip yritti säätää chili con carneja autonsa penkille, toimia niin kuin sitä oli opetettu heijasteisen meditoinnin kurssilla, että kaikesta huolimatta pitää jatkaa omaa tointaan mistään muusta välittämättä. Joskus se toimii, niin kuin keikoilla, jos jännittää ennen esiintymistä, aina se ei toimi, siinä on vähän jo sitten yhteiskunnan vikaakin mukana.
Atula!
Kuulosti härskiltä tyypiltä.
Atula saatana!
Se toinen poliisi huusi ja kiskaisi housujaan ylemmäksi.
Hae ne laput, niin pannaan sälli oijennukseen!
Niin sanoi, sanasta sanaan.
TRABANT
Niin se Atulaa asteen verran kihomatomaisempi rupesi uhkailemaan sitä baarimikkoa raideleveyden mittaamisella, mikä oli jo niin kuusta haettu syy kiusata, ettei mitään. Kun ei sitä voinut mitata siinä vaan jossakin mikä vaati suurin piirtein auton takavarikoimista. Niin että ne olisi pidättäneet sen, ja ajelleet sinne asemalle mittailemaan raiteita. Raideleveyksiä siis. Ne halus verrata sitä sen kuminkäryttelijän jälkiin, tiemmä. Tietty. Mutta rengaskuvio ei ainakaan täsmäisi. Kun ne siis oli uudet renkaat. Eikä ne kai sellaisia saakaan muuta kuin talvella. Tai mudasta. Tai kipsivellistä. Jos ajaa kiltisti suoraan sellaiseen, että jää oikein nätti jälki. Valos. Ei rengaskuvioita jää, jos sudittaa asvalttiin, ei jää kuin kuminpalasia. Tieämmä. Teitty joo. Nännion.
